torstaina, elokuuta 30, 2007

Uutta matoa koukkuun ja nokka kohti vesilammikoita.

Nyt se on virallisesti ohi. Kesä ja keikat. Seuraavana vuorossa sitten vasta lokakuussa Mokomaa. Yksi keikka :) Nyt sit painetaan tuolla valtiolla hommaa iha perkeleesti. Hommaa ja ajateltavaa on kesän mittaan riittänyt vähän liikaakin mutta toivotaan, että kaikki järjestyy. Paremmin päin. Tästä on hyvä, ehkä, jatkaa. Kiitokset vielä kerran kaikille kesän aikana tavatuille uusille ja vanhoille tutuille ja kolleegoille. Kattellaan.


Oksu ja Viltsu toivottaa kaikille sateista, kylmää ja ankeaa syksyä.
Imekää köyhät parrua, myö drinksutellaan altaalla.

tiistaina, elokuuta 28, 2007

Paluu arkeen osa luoja ties kui mones....

<----- Purseri Lötjönen toivottaa kaikki tervetulleiksi.

Eilen oli sit ne viralliset kesänpäättäjäiset. Welldonella oli kemut järjestetty ja alkomahooli, safka, sauna ja musavisat pääosassa. Ilta aloitettii Prahasta herr Lötjösen, herr Kyllästisen ja Viltsu-ystävän kanssa. Muutamat oluet siin ennen varsinaisiin juhliin siirtymistä. Welldonen eteinen olikii täynnä tuttuja heti kättelyssä ja siin sit "pakolliset" kättelyt ja tarinan vaihdot. Pitkästä aikaa oli mahtavaa törmätä Ruudun Ileen (mikä ihmeen Raul) ja tarinoittaa ystävää. Ilehän on vanha konna äänihommissa. Siis ennen siirtymistään sinne poppiosastolle. Nykyäänhä se ei enää suostu niistä asioista puhumaan kun ei kuulemma hälle kuulu :) No vitsi! Mahtava persoona ja ystävä. Siin hetken rupateltua ja nautittua muutama kenda, päätettiin Viltsun kanssa siirtyä sinne saunaosastolle. Yllättävää jotenkin, että me oltii ainuat siel.
---------Tästä eteenpäin ei-niin-audioläppää --------

Siin sit saunanlauteilla pohdittii et pitäiskö alkaa naurattaa porukoita ku tuntu olevan vakavan puoleista porukkaa liikentees. Kaikki voivat kuvitella, jotka meidät tietävät, miltä näyyttää kun kaksi "miestä" makaa lasten uima-altaassa(sellaisesa puhallettavassa, parvekkeelle sijoitetussa) kendat kädessä, alasti. Siin alko porukkaa hiukka hymyilyttää ja tunnelma avautumaan. Ei enää jäykistelyä! Sit saatii viel hieno idea siihe perään saunassa lämmittelyn ohessa. Ale, tuo Welldonen vattu mie sanon loistohenkilöks häntä, duunas meille sateenvarjodrinkit ja otettii uusiks tuo uima-altaalla hengailu. Voi luoja et porukka oli liekeis. Siin sitä maattii altaas ja juotii sateenvarjodrinksui. Koht Ale sit toikii viel snacksilautasen kelluu meidän seuraan sinne ja avot et oli mahtavaa. Siin sit viel pikkurupattelut illan päätteeks. Rotsit niskaan ja nokka kohti Loosen olutravintolaa. Lahden Kari napattii viel puoliväkisi mukaan. Siit sit Lostarin kautta halailee Rööninkii, parit drinksut, Stadin Kedabbii ja kotio. Parhautta.
-----------------------Ei-niin-audioläppä loppuu----------------------------

Notta sellaset kemut oli ne ja tänään siis takaisin arkeen ja yöksi töihi. Kattellaa Torstaina ku ukko taas seleviää kotio hommista. Viikonloppu onkii sit laatuaikaa juniorin kanssa. Kiitos Kari, Lötjönen, Kyllästinen, Ile ja Welldone. Kiitos musavisa ja Jarmo. Kiitos Mikko hyvästä vastuksesta. Kiitos Viltsu ja anteeks :)

Viikon kuva:


"Legendaarisen" Karjalaisten kesäpäivien, niin sanotun "kuolema niittää hallissa" keikan tehotiimistä Piki, mie, Niitemaan Antti ja Juho. Alikessulle terveiset.

maanantaina, elokuuta 27, 2007

Stei hevi oor dai.


Tapsan tahdeissa mennään nyt. Sintsu kilautti Night Life Kalliosta, että kiinnostaisiko tulla miksuuttelemaan keikkii lauantaina. Kaks heviorkesteria tonteilla silloin, toinen kotomaasta toinen naapurista. Wilska oli suositellu hommiin ja mie siihe et no mikä ettei! Uuusi tuttavuus mulle ainakin toi NLKallio. Saavuin tonteille hiukka ennen klo 17 ja kotomaan orkka siin odottelikii jo roudausta. Tervehdykset siin tupakinpolton lomassa ja mukavalta sakilta tuntui kyllä. Naislaulaja mörisemässä sellaista Down-osaston mäiskettä. Täst mie piän, audioläppää: PA:na toimii DB:n fifty-sarjan aktiivikomerot ja kulmina sellaista saman sarjan muovikomeroo. Beyerin mikkei, Mackien tiski, pari T.C. effuu ja Behringerin EQ ja kompura. Parhautta! Pääsee TEKEE töitä sen soundin eteen. Tällast mie oon jo pitkään odotellu. Miks aina pitää tahkoo viimosen päälle parhailla vehkeillä? Paluu arkeen ja hommiin oikeesti. no tsekki riipaistiin siin ja ainakii omast ja orkan mielest homma toimi. Alakerrat tulee just mukean sopivasti tolle orkalla, tälle mestalle. Ei siel kehtaa luukuttaa täysil ku se kuitenkin on sellainen mukava soppi. Olut siin keikin jälkeen ja kohti kotia nukkumaan. Homma toimii ku lumiukko mikrossa. Kiitos ja anteeks kaikille.

perjantaina, elokuuta 24, 2007

Nämä tarinat ovat tosia.




Aijaijaijai. Niin tosia on.

torstaina, elokuuta 23, 2007

Duunit duuneina ja työt hommina.

Yövuoro kutsuu. Voi luoja mite sitä taas jaksaa. Huomen iltaan ja lauantain ois aamu ja illaks viel keikalle Night Lifeen. Wilskaa tuurailemaan sinne siis. Yövuoroissa o ainaki yks huono puoli: vitti ku ei saa päivällä aikaa kulumaan ku koko ajan tulee tuijoteltuu kelloo et mite kauan viel ois hommiin lähtöön aikaa. Mut tilipäivänä sit kiitellää taas. Eilen soittivat tosiaan joo Night Lifest et Tapsa ei pääse ja oli antanu mun yhteystiedot ja kyselivät hommiin. No mikä ettei, sanoin ma, ja duuniin siis on mentava. Päiväkaffeet Nykäsellä ryystämässä piti käydä ja heittääs Jukalle Simpsonii. Spiderpig, spiderpig. Kävin viel heittääs kävelylenkin ku pääsin kotio. Kuntoilu o iha jees jos siihe vaa asennoituu. Eipä vissiin. No mutta, koht hommii kattelee Lostia ja ryystää vähä lisä'ä kaffetta. Pallaillaa ja kattellaa.










<-- Se miun"pareempi" puoli.

sunnuntaina, elokuuta 19, 2007

Keikkaputki ohi.... Toistaseks.


Näin sitä viikonloppu tuli ja meni taas että tukka lähti piästä. Työvuoroist riippuen jouduin skippaamaan Moksujen viimosen vedon Imatralla ja tein siin sit päivävedoksi muodostuneen SMG:n miniturneen Mikkelissä. Suoraan mentiin taas vuorokautta taittamatta keikoille. Poikkeuksellisesti tässä raportissa on nimet muutettu ettei aiheutuisi ylimääräistä polemiikkia mistään eikä syyttömiä rangaistaisi. Koskaan. Ikinä. Eipä vissiin juu.

Startti oli klo 12 Pitskun kämpiltä kohti Mikkeliä, alla tuultakin nopeampi XboxMersu. Sitä enne kuitennii piti hakea Käpylästä äänitaiteilija Nykkeli, rumputaiteilija Ketku ja basisti Textby. Siitä sitten Pitskuun hakemaan backline ja loput poppiosastosta. Kamat Mersuun ja poppi kyytiin. Hiljaa ajaen, kuin Markku Aro, saavumme hiukka aikataulusta edellä Kuortin ABC:lle, jossa suoritamme tankkauksen itseemme uskoen ettei artisteille ja teknikoille ole kuitenkaan ruokaa paikan päällä. Kyseessähä siis olisi ilmaistapahtuma Mikkelin kirkkopuistossa. Saavumme Mikkeliin kohtuullisen etuajassa. ja ihmettelemme paikallista toimintaa. Osa porukasta hajaantuu. Itse jään ääniteknikko Nyqvistin kanssa makoilemaan aurinkoon ja tarinoimaan tulevista tapahtumista. Monitoriasiantuntija Hyvökäs saapuu paikalle ja jälleennäkeminen on kaikkea muuta kuin pulska. Kohta koittaakin jo aika astua areenalle ja aloittaa keikki. Kröhöm... Keikka on mitä...öööhhh... kivoin? Pientä louhimista ja mukavan tuntuista hakua :) Särökitara on rock! Jos sitä siis olisi. Kamat nippuun keikan jäljiltä ja autoon ja lähtö kotio. Tai siis näin piti käydä, mutta kitaristi Melamekko on haastattelussa. Kaikki paska loppuu aikanaan ja matka voi alkaa. Ehkä kuitenkin olisi pitänyt mennä junalla. Stereot ovat autossa vain painolastia kunt tämä porukka "viihdyttää" laulamalla suurimman osan matkasta. Onneksi tajusivat olla hiljaa ABC:llä kun pysähdyimme hakemaan iltapalaa. Matka menee kuin siivillä, laulun tiimellyksessä, ajaen kuin Kake Randelin. Kuvasta voitte päätellä ,että allekirjoittanut ja rumputaileilija Ande"Ketku"Kihtinen viihtyivät kyydissä kun taustalla laulava kuoro vetää omaa sovitustaan Banglesin Eternal Flame kappaleesta. Yöllä kotona. Auton palautus. Nukkumaan. Tai siis syömään. Ei rapuja. Rosvopaistista puhumattakaan. Eikä varsinkaan saunassa tullut käytyä. Mutta veneilyn ABC tuli opittua, kiitos rantalaivuri/monitoriasianajaja Karl "purkkari"Hyväkäksen oppien. Polskien olisit jo perillä.

Viikon kuvana esitetään kahden oman aikansa sankarin tapaaminen.






<--- Pelottavaa

perjantaina, elokuuta 17, 2007

Voi luoja! Miekö sen teinkii????


Hassu tapahtuma duunissa tänään. Kikkailin iha rauhasa vaunusa ja korjailin konnarin kuulutuslaitteistoa, koska ei kantanut yhtä vaunua kauemmas. Siin sit katkasin dataliikenteen mikron ja keskuspaneelin välistä niin samal sekunnil "hälykänny" piippas et Keravan radalla o dataliikenne menny poikki ja junat seisoo. Pari kertaa mietin, et laitanko piuhan takasi ja josko se alkais taas toimii :) Voi luoja et sattu hyvään saumaan.



<-- Opetteles poika ulukoa tuo.

maanantaina, elokuuta 13, 2007

Hötsyn tötsyt ja love me tenderit....


Nonniisa, taas viikonloppu ohi ja keikkireiporttii pukkaa:

Perjantai 10.8.

St. Michel osoitteena ja startti klo 16 assalta Peksin kanssa. Juna matka taittuu tulikuumissa tunnelmissa ja olut alkaa virrata pikku hilijoo kohti naamatauluu nesteytyksen muodosa. No mikä ettei! Saavutaa Pekkelin kanssa Mikkeliin noin 19 ja kuljetus onkii odottaas valmiina. Eikusta kyytii vua ja kohti fetsivaaleja. Kamat bäkkärinä toimivalle mökille ja kohti kakkoslavaa. Siellä urheat soturit ovatkii jo ja tervehdysten jälkee alamme kasaamaan backlinee. Tai siis Jusba, Jyri ja Kalle alkaa. Mie kattelen. Mie kattelen kuin Zeus. Tsekki pystyy ja homma toimii. Kake o palanna patteriston taakse ja meno onkii sitä luokkaa. Poijjaat riipoo sellast meininkii et heikompaa hirvittää ja minnuu hymyilyttää. Kamat oli joltai jostai ehä mie saata muistaa. JBL nurkkii ja ah aina nii ihana ACS rumpufiltsuli. Lätke o mahtavaa. Jusba oli raahanna ls-9:n tonteile ja oli ainakii omast mielest tyytyväine siihe etupään tonteil. Kamat nippuu ja iltatsuipalle. Käytiin sit syömäs (kiitti Jyri) pariin kertaa ja Raised Fistin tahdissa kohti kuljetusta ja hotellii. Yökerhon kautta nukkumaan. Kaikka pokas aika mielenkiintosen näkösen tapauksen matkalta, mut ei tainnu irrota kuten kuvist näkyy. Kute ei irronnu paril muullakaa popparil :)

Paras Mikkelir keikkir ikir!



Lauantai 11.8.

Startti Lammille klo 12. Aamupalal Jusban kaa oltii vähä ihmeissää ku orava tuli pöytään ja heitti pikkupikkudemonit. Startattii klo 12 kohti Lammii ja Pellavarokkii. Matkassa ei mitn kertomista. Been there, done that and that and that. Pellavas sit ei yllätyksii koettu ku etukäteen tiedettiin et Tertun paras ystävä, kummisetä, kummitäti, siskonmakkarakeitto ja uuniperuna Pulkkinen hoitaa kamat tonteilla. Terkut Tertulle. :) Perussettii. Tais olla taas Karin EAW:t tonteilla tai sit Pulkkinen o satsannu. Jotai häikkää niis kamois kyl o ku gainit saa lyödä iha tappii ja silti ei tuu mitn. Porukka oli liekeis ja nii oli orkesterikii ja Kaikan sisuskalut. Iskä elikkäs Jykä oli hoitanu pojille viimosen keikan kunniaks kypärät joihi oli pultattu viinapullot ja pillit ja pelit. Loistavaa hommaa. Keikki ohi, kamat nippuu, parit jutustelut Amon poikain kanssa ja nokka kohti Mikkeliä ja Moksuje keikkaa.

Mikkeli perkele taas. Mokomien vaihtoaika olikii just starttaamas ja meitsi tonteille oikiaan aikaa. Kamat nippuun, mikit kii ja tsekkii tekee. Perkele. Miitri. Ärrrrr. No ei siit enempää. Keikka starttaa ja sekoilu alkaa. Mikn ei hyvin ja mikn ei kelpaa ja mitn ei voi tehdä. Kamois ei siis mitn vikaa, Kalle ja pojat EW:lt oli hoitanu hommat kyl mut meijä pää ei. Äijät oli paniikis ja mie olin paniikis. Parin viikon tauko saa näköjää ihmeitä aikaa, negatiivises mieles siis. No keikka meni rutiinil läpi ja yleisö tykkäs ku puuro hullun housuista. Siit sit kamat nippuun Joelii näyttää pojille ja hotelliin nukkumaan. Aamulla juna lähtis klo 10 ja siihe pitäis Saikkosen kanssa ehtii. Ja ehittii me. Nukkumisyritys o tuhoon tuomittu kuumuudest johtue ja ravintelivaanu o tosiasia. Parit kaljat ja Helsinki häämöttää jo. Saikkosen hyvästelyt, kotio ja suihkuun. Pyykit korii ja nokka kohti Tuusulaa ja hermolomaa. Ja ne lepää. Voi luoja et ne lepää. Parhautta. Aamuks taas sit takasi valtion pitkän mutta kapeen leivän ääreen. Lauantain toistaseks viimone Mokoma keikki sit Imatralla. Kattellaa.

torstaina, elokuuta 09, 2007

Autokerhoasiaa

Sain juuri ilokseni kuulla, että minut hyväksyttiin "japsiauto"kerhoon. Laadukasta seuraa ja hyviä seuramatkoja luvassa. Parhautta. Huomenna taas keikoille pitkästä aikaa mutta niistä myöhemmin.
Mie muuten huomasin eilen illalla et mie taidan olla tulossa vanhaks. Viherkasveja, sisustusohjelmia ja pikku purtavaa. Voi luoja, mie oon niin vanaha. Mut ilta yleensä oli kyllä parhautta parhaimmast päästä. Kiitos.




<--- Duunari ja kerhon mies.

tiistaina, elokuuta 07, 2007

Mie oon niin paras. Enpä vissiin. Ehkä.

Näin sitä on taas tullut alaoiteltua työviikkoo. Pitkät on päivät ja pidemmiksi käyvät. IC:n tekniikka alkaa olla hallussa ja huomisesta lähtien sit "kunnostetaan" infoa IC:ssä. Tarkoittaen osittainen kuulutuslaitteistojen huolto ja näyttöjen totaalinen korjaus. Äkkiseltää laskettiin pomon kanssa että 98 vaunua olis tuloillaan. Voi luoja mie teen niin töitä. Tänään oli muutenkii niin mukavvaa että... vaunus 38 astetta lämmintä ja ukko täysis työkamppeis. Hiki virtas pikkasen ja pallit vaahdos laitettii menemää. Kalle: mie nii oon paras kortinhaltija! Enpä vissii juu. Voi sian leuka et oli kuuma tänään. Nyt tutimaan että jaksaa taas. UGH! Olen puhunut.

Perkele, muuten menin viel haalimaan kolme keikkii viikonlopuks. Stampat Mikkeli ja Lammi ja Moksut Mikkeli. Eestaas mennää juu. Ja autokii pitäis hankkii. Audi olis tähtäimes mut ei taija Viltsu ja Janne minnuu kerhoon sit huolii :)





<---- Sankariainesta.

sunnuntaina, elokuuta 05, 2007

Viikoloppu oli ja meni

Jumalan terve kaikille lukijoille. Tai jotain. Viikoloppu oli ja meni niin vauhdikkaasti et päätä huimaa vieläkii. Tuli sit tehtyy töitä ja oltuu Ankkarokissa. Viltsu-ystävän kanssa bailattii ankarasti läpi Korson. Parhautta. Kiitos Viltsu. Aamulla sitten heräiltiinkii Viljamin sohvalta. Mitä kaikkee sitä tuli taas Ankassa tehtyykää. Aluks näytti että hommat ei toimisi mutta kyllä ne lutviutuu ku ammattimiehet hoitaa asiat. Saavuin tonteille suht ajoissa. Kahvilan poikien tarkoitus oli olla paikalla klo 12.30 mut itse saavuinkii jo hiukka aikaisemmin. Siinä heti KT:n poikii moikkailee ja vanhoja muistelee. Hongisto olikii järjestäny kuulemma mylvintäsessiot aamusta. Sly kävi pariinkii otteesee hoitamassa valaistuspolitiikka ku ei tahtonu muistaa joko oli kerran siel käyny niin päätti varmistaa toistamiseen. Timon ja Peten vaihdeltii kuulumiset ja Sinkkosen kans sovittii alustavasti selän hakkauksest myöhempään ilmoitettavaan ajankohtaan. Hynyskää o jostai kumman syystä aina mukava nähdä, se mies saa miut aina hyvälle tuulelle. Mistä moinen johtuu sitä ei voi tietää. Kalle jo peruuttelikii kahvilan bussii tonteille ja kukas se sieltä ulos astuukaa. Tapanilan Simo Salamine itte. Fortumin mies perässään. Halaukset, turinat ja alkoholin ihmeelliseen maailmaan tutustuminen. Harmi ku poikein yllätys KT:lle ei saanut tuulta purjeisiin mutta ehkä paremmalla onnella seuraavan kerran ;) Keikka kunnial ohi ja Kalle kuskaa poppiosaston pois jaloista ja päästään Viltsun kanssa seikkailuun. Ja millainen seikkailu se olikaan. Parhautta. Ilekii se saapu tonteille ja juhlat oli parhaasta päästä. Karria tuli nähtyä ja turistuu piiiiiitkästä aikaa. Nyt mie vast tajusin mite ikävä sitä ihmist o ollu. Niskisaikoin sitä tuli jaettua huone jos toinenkin reissussa. Karri-ystävä. Haraa ja Tarjaa piti viel naurattaa ja Larivaaran perheen junioreille hankittii viel Apiksen nimmarit. Siitä sit taksil kohti Kallioo ja Rytmii. Rullakon veljesten moikkaus, Nykäsen ja Roaddogin Peten kans tarinointii ja Viljamin ja Giten kotio "jatkoille". GT on tosiasia. Taikatemppuja, puhallusta ja unta. Aamulla kaffeet keitellään, aamusketsit heitellään ja nokka kohti kotio, Viltsun lähties viel Ankkaan hoitelee 69 silimät.
Kiitos vielä kerran Kahvilan organisaatiolle. Kiitos Hara ja Tarja kaveruudesta. Kiitos Ile Keravasta. Kiitos Marika puhalluksest ja tarinoinnista. Kiitos Gitte kaffeist, yöpaikast ja sketseist. Kiitos Viltsu ystävyydestä.
Kiitos ja anteeks.



Vuosituhannen paras levynkansi ikinä!

lauantaina, elokuuta 04, 2007

Ahdistus

Tiedättekö sen tunteen kun rintaa painaa ja ei saa henkeä? Sellaine on ollut jo pienen tovin. Onneksi siihen on lääke. Tai niin ainakin toivon. Ehkä. Eipä visiin. Just joo. Kattellaa. Iha sama.

perjantaina, elokuuta 03, 2007

Alfauros toimii


Notta näin on saatu eka viikko ohi. Luoja mitä meininkii. Lopetin kahvin juonnin tuossa kesällä kokonaan mutta näemmä se alkaa uudestaan tuolla hallilla. Tekemistä nimittäin on. Joo on. Tänään sain sitten valvonnan alaisena hoitaa erään "rungon" huollon. Sori, jos juuri sinä joudut sillä matkustamaan. Vikana oli Veturin ja konnarin välinen keskustelulinja. Homma kuulostaa yksinkertaiselta. Ja sitähä se on jos tietää mitä tekee :) Minä en. Hetken aikaa pähkäiltyäni vanhempi mestari sanoi notta kannattaa AINA tarkistaa puhelimen akku. Langallisessakin puhelimessa voi olla akku. Niinpä tietysti. Vitsiks oli homma tarkoitettu ja katsottii mite poika asian ottaa. No nauramaanha mie rupesi ja niin sitä pääs "piireihi". Kakkukaffet perään ja klubitupakit. Mukavaa sakkia ku alkaa tuntemaan. Sähkön perusteisiin pureuduttii ja opiskeltii vaunujen tekniikkaa. Kyl tää tästä. Ehkä. Eipä vissiin. Huomenna sitten Ankkarokkiin. Kattellaa.

torstaina, elokuuta 02, 2007

Tsuguwei valtiolle

No mikä ettei!

Sit ois kaks työpäivää takana ja suhteelisen väsyny olo. Molempina aamuina pompattu 5.30 ylös ja suuntana Ilmala. Keskiviikko meni kerätessä työvaatteita, työkaluja, kaiken maaliman paappereita täytellessä, kaffetta juodessa, työkavereihi tutustuessa ja Turvakurssilla. Nyt leikitään nimittäin sellaisil virroil et ei järkee. 25000 volttia ku surraa parin metrin päässä tämänkin näköisestä pärstävärkistä ni o pakko olla varma et siin ei juokse virta eli ammattitermein: peto ei ole kotona! Torstai meni taas opiskellessa junien tekniikkaa. Niinpä. Sekin asia täytyy olla hallussa. Korjasin muuten tänään ex-9:n luistoneston. Älkää kysykö mikä??? Mulle se selitettii nii et se o luistonesto. Kuulemma hidastaa suhteellisen paljon vauhtia jos ei toimi :p Huomenna sähköoppia lisää takaraivoon ja työturvallisuutta. Ajokorttikin pitää kuulemma ajaa. Ei miun kortil vaa saa ajaa mitää Melexii(golfkärryn näköne hökötys)! Vielä! Revi Kalle siitä! Maanantaina alkaa sit vuorot pyörii. Ja pää. Tiesittekö muuten, että VR:llä on niin sanottu klubivaunu? Kolmeen normaaliin(siniseen) vaunuun rakennettu bailutaivas. Yhdessä on konferenssitilat, yhdessä pienemmät kokoustilat/punkat ja yhdessä.... Dädää! Dsco ja baari!!! Siellä ne isot herrat sit bailaa. Voi luoja mikä mesta. Siin ois kuulemma meikäläiselle työmaata vähäks aikaa.






<---- Vuonna kives ja nauris Güntin kanssa vanhassa Kerubissa.